tiistai 22. lokakuuta 2013

Leiriviikonloppu meni nopeasti - niin nopeasti, että ei ehtinyt blogia päivittää. Leiri sujui todella mukavasti ja paljon ehdittiin viikonlopun aikana tehdä! Iso kiitos kaikille mukana olleille!



Leirillä harjoiteltiin ja tehtiin animaatioita,
 harjoiteltiin kameran käyttöä,
 ja kuvattiin sisällä
sekä ulkona.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Leiri viikonloppu edessä

Ihan kohta starttaamme elokuvaprojektin poikien kanssa leirille selventämään ajatuksia elokuvasta ja työstämään niitä eteenpäin. Ohjelmassa on työpajoja liittyen animaation tekemiseen, käsikirjoituksen työstöön Taikalamppu menetelmällä, sekä tekniikkaan ja kalustoon tutustumista ja kuvaamista. Kuvia työskentelystä päivitetään pitkin viikonloppua :)

Lapaset valmistuvat

Lapset valmistuvat pikkuhiljaa. Ahkerat neulojat ovat olleet Gloriassa joka päivä!




maanantai 14. lokakuuta 2013

Aamulla paukkui pihalla jo pakkanen ja kylmempää on vielä tulossa. Jos et ole vielä varautunut lähestyvään talveen, tule kanssamme kutomaan/virkkaamaan itsellesi lapaset tai pipo!

Tänään jo aloittelimme lapasten tekemistä, eikä se niin vaikeaa ollut!
Käsityöt jatkuvat tällä viikolla joka päivä n. klo 13 alkaen. Tervetuloa!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tänään perjantai pulinoissa pelataan eri pelejä ja juhlitaan synttäreitä! Tällä hetkellä menossa on monen ihmisen uuno peli, olisiko tässä voittaja kortit?
Myös twisteriä ja muita pelejä ja muuta puuhastelua luvassa iltapäivän aikana, jos et vielä ole paikalla niin kannattaa pikaisesti tulla! :)


torstai 10. lokakuuta 2013

Matka halki Mataran -päivä

Tänään torstaina 10.10. täällä Kansalaistoiminnakeskus Matarassa on matka halki Mataran -päivä. Ja se tarkoittaa sitä että täällä on n. 150 opiskelijaa eri oppilaitoksista tutustumassa kaikkeen talon toimintaan. Paljon on kerrottu näistä Mä oon mukana! toiminnoistakin :) Menoa ja meininkiä riittää!

Mataran enttisivuilta pääsee tarkemmin seuraamaan mitä on tapahtunut:
matara.fi/

Työharjoittelija Ali

MÄ OLEN ALI JA ALOITIN TYÖHARJOITTELUN MÄ OON MUKANA -HANKKEESSA !!!
HALUN AUTTAA TEITÄ KAIKKI NUORET. LÄKSYKERHO JA KAIKKEA MUUTA MIKÄ TEITÄ KIINNOSTAA. MEILLÄ ON KAIKKEA KIVAA TEKEMISTÄ!
- ALI-

Läksykerho

Tänään läksykerho klo 15-18. Tule tekemään läksyjä vapaaehtoisten kanssa! Tänään vapaaehtoisina Emma, Joonas, Olli ja Leevi :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Tänään Perjantai Pulinoissa kokkailtiin Thaimaalaista ruokaa. Pääruuaksi oli Samusoja Phat thaita, sekä Som tam salaattia. Jälkiruuaksi oli erittäin maukasta Som tamia. Kaikki ruuat olivat hyviä ja maha tuli täyteen :)

Antaa kuvien kertoa lisää