torstai 19. syyskuuta 2013

Läksykerhot maanantaista torstaihin

Läksykerholle on valtava tarve! Joten läksykerho nykyään maanantaista torstaihin klo 15.30-17.30. Ja perjantaisin Perjantai Pulinat klo 15-17. Perjantai Pulinoissa puhutaan suomea ja pelataan, kokkaillaan ja  puuhastellaan kaikkea yhdessä! Tervetuloa!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Leevin mietteitä

Nyt muutama viikko harjoittelua takana ja muutama vielä edessä. Aikas paljon on näin syksyn ja koulun alkaessa ollut kaiken moista tekemistä - ei ainakaan ehdi tulla tylsää. Aika paljon toimintaa on jo alkanut ja vielä on joitain ryhmiä, jotka alkavat vähän myöhemmin syksyllä. Nyt jo alkaneista ryhmistä taitaa läksykerho olla suosituin. Nuoria on käynyt tasaisen paljon joka maanantai ja keskiviikko täällä tekemässä kaikenlaisia hankalilta tuntuvia läksyjä. Kaikki tehtävät on käsittääkseni tähän mennessä saatu kuitenkin tehtyä, vaikka ne aluksi vaikeilta tuntuivat!
Vaikka välillä on kiirettä ollut, itselläni on ollut todella mukava harjoittelu! Uskon sen myös jatkuvat mukavana. Nyt en muuta kirjoita, koska ajatukset ovat jo viikonlopun kalareissussa. Kalaonnea minulle!
Terveisin Leevi Hakola, harjoittelija

tiistai 10. syyskuuta 2013

Englantia!

Haluatko oppia englantia tai vahvistaa kielitaitoasi puhumalla?

Englannin kielen opiskelu alkaa torstaina klo 16.30-18.00 ja englannin kielen keskustelu tiistaisin klo 17.-18.30.

Missä? No, Monikulttuurikeskus Gloriassa tietty!

Tervetuloa / Welcome!!